Pilvinen ja osittain sateinenkin syyspäivä, ajattelin poiketa eka kertaa Oulun pienpystis tapaamisessa Haukkukeitaalla, joita pidetään noin kerran kuukaudessa. Paikalla suurin osa oli mitteleitä, eri väreissä. Nella ja Nitta ainoat kleinit ja miulla ainoat pommit. Mukaan otin Beckin ja juniorit, koska muilla neideillä oli juoksut. Polku oli paikoittain lällyä, mutta metsäosiot olivat hyväkulkuisia.
Itsellä kävi mielessä, jos alkaisi hankkimaan samanrotuista kansaa useammin tapaamisiin, joten nähtäväksi jää, miten tässä innostutaan. Alla muutamia huonosti onnistuneita kuvia, koska kamera tärähti melkein joka kuvan kohdalla.




sunnuntai, syyskuuta 28, 2008
keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008
Pennut 4 kk
Pientä päivitystä jälleen. Punnitsin pennut pitkästä aikaa tänä aamuna ja Ronja painoi 1896 g ja Rico 1542 g.
sunnuntai, syyskuuta 21, 2008
Mätsäri Utajärvellä 21.9.2008
Pyörähdin mamman ja junioreiden kanssa tänään mätsärissä Utajärvellä, kun oli ihan hyvä ilma. Pennut osallistui Nuoren pentujen luokkaan 3-6 kk ja ne ovat nyt paria päivää vaille 4kk. Molemmat käyttäytyivät tosi ihanasti.


Rico varsinkin on kehäkettu jo luonnostaan. Rico ottaa katsekontaktia hyvin, kun Ronjaa saa houkutella. Ronja liikkuu tasapainoisemmin, mutta yleisolemus ei ole niin reipas kuin Ricolla. Molemmat antavat käsitellä itseään pöydällä ja seisoa hyvin paikallaan. Sijoituksena kuitenkin Ronjalle SIN3 ja Ricolle PUN. Ensi kuussa alkaa hallitreenit sopivasti ennen Kajaanin pentunäyttelyä :)


Beckie-mamma halusi myös mukaan ja eihän sitä voinut olla ottamatta. Turkki on kasvanut nyt puoliväliin ja pian valmis ensi vuoden koitoksiin :) Kiitoksia myös kuvien ottajalle Annikalle ;)

sunnuntai, syyskuuta 14, 2008
Match Show 14.9. Ouluhallilla

lauantaina, syyskuuta 13, 2008
Nuoriso 16 vk
torstaina, syyskuuta 11, 2008
Pennuille rekkarit
Nyt on mamman kullannuput saaneet henkilöllisyyden. Pentujen rekisteripaperit tupsahtivat tänään postiluukusta :) Ronja-neiti on virallisesti AMELILIA ja Rico-herra ARTHURICO. Tuleva kennelnimi liitetään aikanaan sitten lapsukaisten nimeen, kunhan saisin edes keksittyä sen :P
Eilen pentukerhoiltiin toistamiseen ja tänään treenataan nätöä. 1,5 vk kuluttua on ensimmäisen mätsärin vuoro :)
Eilen pentukerhoiltiin toistamiseen ja tänään treenataan nätöä. 1,5 vk kuluttua on ensimmäisen mätsärin vuoro :)
sunnuntai, syyskuuta 07, 2008
Match Show Kempeleessä 7.9.

Dino täytti torstaina 9 kk ja olisi jo valmis junnukehiin. Ilmoitin sen Seinäjoelle lokakuussa, ja jännityksellä odotan mitä virallisessa kehässä poitsusta tuumataan.
Rico ja Ronja puolestaan ovat jo tomeria pikkupommeja 15 vk, jotka ovat käyneet jo pentukerhoilemassa ja treenattu näyttelykäyttäytymistä. Ensi ke taas kerho, täytyypä muistaa ottaa kamera mukaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)