sunnuntaina, huhtikuuta 26, 2009

Mätsäilemässä 26.4. Limingantullissa...

Kaunis ilma sai vedettyä ylös sängystä aamulla ja klo 10 korvilla lähdettiin Limingintulliin mätsäriin, jonka järjesti Oulun Animalia. Vaihtelun vuoksi otin mukaan Lumikin, jolle match oli ensimmäinen ja heti napaten voiton kotiin pentujen PUN1 ja lopuksi vielä BIS4!!! Lumikkia on treenattu lähinnä vain pöydällä oloon, ei hihnassa liikkumiseen. Mutta seki meni kyllä yli odotusten :) Palkintoina hihna ja panta luokasta, ja lisäksi Hill's kassi, frisbee ja iso luu BIS-kehästä.
Beckie on jo vanha mätsäri konkari tullen aikuisten SIN3. Palkintoina ruokakuppi ja 2 purkkiruokaa.

sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2009

Jalostus oppia....

Takanapäin antoisa viikonloppu ja paljon informaatiota täynnä. Tulipa siis pyörähdettyä Helsingissä jälleen kerran mutka, tällä erää Jalostusneuvojien peruskurssilla, Hanasaaren kurssikeskuksessa Espoossa. Pari päivää vietin Hesassa...tuttujakin oli Oulusta.

Kurssin sisältö oli todella mielenkiintoinen. Ensi vuonna sitten tarkoitus mennä jatkokurssillekin, joka luultavasti pidetään hiukan lähempänä eli Keski-Suomessa ensi keväänä...paljon tuli opittua uutta asiaa perinnöllisyydestä ja genetiikasta.

Tytöt ovat olleet hoidossa taas viikonlopun poikien kaverina. Kiitos kovasti taas personal dogsittereille!! ;)

maanantaina, huhtikuuta 13, 2009

Mätsärissä 13.4

Kevään mätsärikauden starttaus. Koleassa ja vetisessä säässä kimpsut ja kampsut kasaan ja Bekin ja Ronjan kanssa kohti mätsäriä, joka pidettiin Limingantullissa..Iltapäivä alkoi alkujärkytyksellä, kun porukkaa oli haaliutunut paikalle todella paljon...molemmissa pienten koirien luokissa oli osallistujia yli 50. vrt. normi määrää joka pyörii n. 30 koiraa aina yhdessä sarjassa.

Ronja sai punaisen nauhan pennuissa ja Beki singahti hienosti aikuisten PUN2. Palkinnot oli kiitettävät ja runsaat: paljon näytepusseja, Proplan-laukku, avaimenperä, makupalaluita, peltipurkki, ruusuke, pokaali.

Vitutuskin laantui kun sai rahoille jotain vastinetta. Puolivälissä meinasin jo heittää pyyhkeen kehään, ja lähteä kotiin värjöttelemästä..mutta yleensä tulee jäätyä ja tuttujen kanssa turistessa aika menee, että omaa kehävuoroa ei aina huomaakaan! Terkkuja vaan tutuille!! :)
Ensi koitos onkin varmaan 26.4 mätsäri, toivottavasti olisi hieman lämpimät ilmat.

lauantaina, huhtikuuta 04, 2009

Huhtikuun hulinaa..

Hyvää alkanutta kevättä kaikille! Näin siinä taas kävi kevään tullessa, että lauma kasvoi. Toivottavasti vaan väliaikaisesti :) Värisuoraan lisäystä parin tyttelin verran.

Kovalla ryminällä tämä kevät menee eteenpäin...kesän näyttelyitä ootellessa ja ehkäpä penturalliakin, voi pyörähtää jalostusneuvojakurssille Helsinkiin sekä mätsäreihin harjoittelemaan.

Junnujen kanssa käytiin Kemijärvellä, ei niin järisyttävin tuloksin. Ensimmäinen näyttely ja sisätiloissa vieläpä, ja harjottelun puute talvikaudella..ei mitään erikoista voinut edes odottaa. Seuraavaan näyttelyyn ilmeisesti vasta toukokuulla.